Valkoinen Peili – Aaltojakson kirje 22.7.2025

20.7.–1.8.2025
KIN 118–130 MAYA-KALENTERI TZOLKINISSA

Niin jäi Punaisen Käärmeen todella voimalliset ja mystiset energiat taakse kaikkine uudistuksineen. Kylläpäs möyhittiin syviä tunnekerroksia ja tutkittiin myös omaa varjoa jakson alkupuolella. Kehossa tuntui tapahtuneen herääminen tai havahtuminen uuden aistimisen taajuudelle. Itse koin sen parantumisena ja “uuteen asentoon” säätymisenä.
Jakso toi myös hyvin positiivisia uudistuksia perheeni sisällä, kun lapsenlapseni kastejuhla Orimattilan kirkossa huipentui yllätyksenä tyttäreni ja kumppaninsa vihkitilaisuudeksi. Sylikummi oli sopivasti Maya-merkiltään Punainen Käärme.
Oman varjonsa kanssa saattaa joutua kasvokkain alkaneella Peilin jaksolla. Sehän nostaa kaiken kirkkaaseen ja rehelliseen tarkasteluun – ei siis ihme, että myös keskeneräisyytemme pääsee esiin näissä energioissa. Miten sinulla on alkanut tämä Peilin aaltojakso? Siinä ovat askelmerkit tulevaan.
Juttelimme Maya-merkiltään Valkoisen Peilin kanssa siihen liittyvistä laaduista ja erityisesti sen haasteista. Peilin haastajahan on Keltainen Tähti, johon liittyy valtava energisyys ja puuhakkuus sekä päänsisäinen strategiointi, suunnittelu ja vilkkaana käyvä mieli. Tämä johtaa siihen, että hermosto reagoi herkästi tunteisiin, joita jatkuva ajattelu ja mielessä prosessointi tuovat tullessaan.
Pahimmillaan kiltti ja aina muut huomioiva Peili on kuin sähköjänis, joka on koko ajan liikkeessä, samalla uhraten itsensä ja voimansa muiden miellyttämiseen. Toisinaan Peilit ja Tähdet pakenevat pysähtymistä, koska on alitajuinen tarve pysyä koko ajan liikkeessä. Tämä on kenties jonkinlaista itsensä pakenemista tai tosiasioiden karttelua, koska on liian vaikea katsoa niitä rehellisesti.
Ehkä me olemme oppineet jo lapsena, että meidän tulee olla hyödyksi, miellyttää muita ja ansaita olemassaolomme. Ehkä olemme joutuneet anomaan rakkautta ja tekemään paljon sen eteen, että olisimme hyväksyttyjä ja rakastettuja. Ehkä meidän rajojamme ei ole kunnioitettu ja meitä on vaadittu olemaan muuta kuin mihin oma sisäinen rytmimme olisi vienyt.
Tässä puuhassa helposti kadottaa omat rajansa. Siitä oppii hakemaan oikeutusta olemassaololleen suorittamisella ja rakkauden anomisella.
Valkoinen Peili edustaa lempeää ja ihmisläheistä laatua. Sen yksi syvin kasvuteema on kyvyttömyys sanoa ei. Syvällä sydämessä tekee niin kipeää tuottaa kenellekään minkäänlaista tuskaa tai epämiellyttäviä tunteita.
Olipa Maya-merkkisi mikä tahansa, näitä teemoja pääsemme opiskelemaan tällä jaksolla: liiallista sietokykyä, liikaa kiltteyttä ja itsensä uhraamista. Kaikenlaiset tukkoisuudet ihmissuhteissa nousevat helposti käsittelyyn.
Peilin jakso saattaa olla myös mitä huikeinta ilon ja rauhan juhlaa, riippuen omasta kehitysvaiheestasi ja elämäntilanteestasi.
Kirsikkana kakussa Peili saattelee meidät Maya-kalenterin tärkeimmälle energia-alueelle – Keskuskanavaan, Zuvuyaan. Planeettamme on linjautunut suoraan kosmiseen yhteyteen. Meille pääsee virtaamaan hyvinkin poikkeuksellisia energioita, jotka saattavat laittaa liikkeelle vahvoja kehon tai tunteiden prosesseja. Tavalla tai toisella sinua puhdistetaan, kirkastetaan ja valmistellaan värähtelyn voimalliseen kohoamiseen.
Keskuskanavassa tapahtuu mystinen uudeksisyntymä, joka voi viedä huikeisiin sfääreihin ja energiakokemuksiin.
Jännä katsoa, mitä Zuvuya tällä kertaa laittaa liikkeelle.
Samankaltaiset artikkelit
Valkoinen Tuuli – Aaltojakson kirje 4.11.2025
Olemme aloittaneet 1.11. jälleen uuden 13 päivän syklin. Tällä kertaa aaltojakson vartijana toimii Valkoinen Tuuli. Tzolkin-kalenterissa…
Vihkimysportti korkeampaan tietoisuuteen
Perjantaina 13. helmikuuta astumme huikeasta puhdistautumisen portista uusien mahdollisuuksien äärelle. Silloin alkaa Valkoisen Maailmojen Sillanrakentajan aaltojakso. Pimeintä…
Sininen Apina – Aaltojakson kirje 7.8.2025
Toivottavasti Sinisen Apinan aaltojakson energiat ovat kohdelleet sinua lempeästi? Olen kuullut, että se on tehnyt iloisia…
Keltainen Aurinko – Aaltojakson kirje 20.1.2026
Auringon aaltojakson tulienergiat alkoivat virrata melkoisella voimalla 18.1. sunnuntaina ja lisää näyttää olevan tiedossa. Tzolkin-kalenterissa oli…
Punainen Lohikäärme – Aaltojakson kirje 9.12.2025
On aina yhtä jännittävää tarkkailla miten energiat käyttäytyvät tässä aivan uuden Maya-kalenterin syklin alussa. Tunnelmat saattavat…
Sininen Myrsky – Aaltojakson kirje 11.6.2025
SINISEN MYRSKYN AALTOJAKSO 11.–23.6.2025 KIN 79–91 MAYA-KALENTERI TZOLKINISSA Se on täällä jälleen! Sinisen Myrskyn railakas ja…

