Sininen Apina – Aaltojakson kirje 7.8.2025



Toivottavasti Sinisen Apinan aaltojakson energiat ovat kohdelleet sinua lempeästi?
Olen kuullut, että se on tehnyt iloisia kepposiaan tavalla jos toisella monelle meistä. Enimmäkseen yllätykset ovat olleet positiivisia, mutta kyllä mukaan mahtuu hurjan kipeitäkin tilanteita. Apina avaa silmäsi näkemään karun totuuden ja aina sen kohtaaminen ei tunnu mukavalta.
Jakson energiat aktivoivat sisäistä lastasi. Ehkäpä siksi on ollut helppo heittäytyä leikkiin ja hassutteluun. Mikä onkaan huikeampaa kuin luopua aikuismaisesta pönötyksestä, turhista käytössäännöistä ja vapauttaa sisäinen lapsensa aitona ja iloisena elämän leikkiin.
Apina on pyrkinyt hoivaamaan sisäisen lapsesi haavoja aina omasta lapsuudestasi asti. Tunnetyöskentelyä ja kyyneliä on ollut ilmoilla, kun menneisyyden traumat ovat nostaneet päätään tullakseen lopullisesti vapautetuiksi.
Apina on luovuuden ja viisauden hallitsija, siinä missä se hallitsee myös elämän performanssin ja näkee asioiden syvimpään ytimeen. Luovissa energioissa olet saattanut huomata, miten oma luova kanavasi on aktivoitunut tai kuinka nokkelasti selvität kimurantit tilanteet.
Apinan jakson alkaessa myös meillä täällä OmaMaya-tiimissä pistettiin hösseliksi ja julkaistiin uudet Maya-symbolit. Lisäksi muokkasimme Facebookissa olevassa Maya-ryhmässä ”Ajatuksia ajasta” sisällöt aivan uuteen uskoon – sopivasti näillä luovilla energioilla höystettynä.
Taustalla vaikuttaa edelleen Keskuskanavan Zuvyuan voimakkaat kosmisen linjauksen energiat (kesto 23.7.–11.8.).
Lisäksi olemme lähestymässä 8.8. leijonaporttia, jonka jälkeen kaiken kruunaa täysikuu 9.8.
Eipä ihme, mikäli olet aistinut erikoisia energioita,
outoja kehon tuntemuksia, väsymyksen ja vireyden aaltoilua, pilvipäisyyttä, keskittymiskyvyttömyyttä, ajantajun menetystä, muistamattomuutta, kehon tasapainon heittelehtimistä, todentuntuisia unia ja monia muita poikkeuksellisia kokemuksia.
Leijonaporttipäivänä 8.8. Maya-kalenterissa on Punaisen Resonoivan Maan päivä. Maa edustaa maadoittunutta mutta hyvin korkeaa kosmista yhteyttä, jossa synkronismin ohjaus tuntuu vahvasti. Resonoiva 7. sointu tarkoittaa säätymistä täydelliseen tasapainoon oman kanavansa äärelle ja kuunteluun. Taustalla Sinisen Apinan sydäntä avaavat ja viattomat energiat sekä Zuvyuan suoran kosmisen linjauksen voimat.
Nyt täytyy sanoa, että näissä energioissa kaikkein tärkeintä on pitää vahva maayhteys ja maadoittuneisuus. Energiat mahdollistavat huikean sydämen avauksen ja voimallisen siirtymän aivan uusille värähtelytaajuuksille ja tietoisuuden laajentumiseen. Mitä syvemmät juuret, sitä korkeammalle voit kurottautua.
Seuraa synkronismia, pysy maadoittuneena, luota kokemuksiisi ja sisäiseen ääneesi. Tänään taivaat puhuttelevat vahvemmin kuin koskaan.
Mitä Zuvuya ja Sininen Apina saavat aikaan sinun elämässäsi?
Sen saat selville OmaMayasta.
Sininen Apina ja Zuvuyan linjaus
Sininen Apina muistuttaa, että syvin viisaus löytyy leikistä, luovuudesta ja sisäisen lapsen parantumisesta.
Zuvuyan kosminen linjaus ja leijonaportin energia nostavat esiin vanhoja tunteita, unia ja kehotuntemuksia –
ei rikkoakseen sinua, vaan vapauttaakseen sinussa sen, mikä on valmis siirtymään seuraavalle tietoisuuden tasolle.
Kun pidät juuresi maassa ja sydämesi avoinna, tästä jaksosta voi tulla yksi voimakkaimmista kasvun porteista elämässäsi.

