Kuvaus
23.9. SYYSPÄIVÄNTASAUKSEN ONLINE MAYA-ILTA & MEDITAATIO
KLO: 18-19.30
Olemme saapumassa hetkeen, jolloin aurinko vaihtaa maapallon pohjoiselta puolelta eteläiselle puolelle. Jälleen päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Planeetalle syntyy valon ja varjon tasapaino. Samaa tasapainoa myös meitä kehotetaan synnyttämään itsessämme. Tällä kertaa se on entistä tinkimättömämpää. Syyspäiväntasauksen jälkeen luonto alkaa vaipua uneen ja lepoon, valo alkaa vähentyä. Edessä on pimeä kausi, jolloin verho toiselle puolelle on ohuempi.
Syyspäiväntasaus synkronoituu Sinisen Käden aaltojaksoon. Sen teemoina on yhtyä universumin viisauteen ja aktivoida omat kanssaluomisen voimat. Illassa kerron lisää tämän jakson vaikutuksesta yleisesti ja Maya-syntymämerkkisi mukaan.
Tasauspäivään kohdistuvat vahvat valintojen tekemisen energiat. Päivän sointu on lunaarinen numero 2, sen teemana on tehdä valintoja, että tasapaino voi syntyä. Mitä minä valitsen? Universumi opastaa minua oikeaan suuntaan. Päämääräni ja tasapaino alkavat hahmottua. Päivän symbolina on Keltainen Tähti, jonka energia tuo päivään rauhaa tehdä itselle tarpeelliset ratkaisut.
Avaan lisää näitä teemoja ja syksyn muita energioita illassa.
Syyspäiväntasauksen voimakkaissa energioissa voit tutkia minkä on aika antaa kuolla ja poistua elämästäsi? Tunnista irtipäästämisen vapauttava voima, kietoudu syksyn hämärään, lempeän valon ympäröimänä. Anna itsellesi tilaa hidastaa ja kääntyä sisäisen valosi äärelle. Hengähdä hetki voimaannuttavassa illassamme.
Lopuksi teemme yhteisen meditaatiomatkan.
Jätetään yhdessä jäähyväiset valoisalle ajalle ja toivotetaan syksy ja pimeä aika tervetulleeksi.
Tilausvahvistuksen yhteydessä saat Zoom-linkin iltaan.
Kaikki illan lunastaneet saavat tallenteen tapahtumasta, joten ei hätää vaikket pääsisi mukaan liveen.
Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.




Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.