Vihkimysportti korkeampaan tietoisuuteen
Perjantaina 13. helmikuuta astumme huikeasta puhdistautumisen portista uusien mahdollisuuksien äärelle. Silloin alkaa Valkoisen Maailmojen Sillanrakentajan aaltojakso. Pimeintä on usein juuri ennen aamunkoittoa. Näin saattaa olla nytkin, kun synkät pelot saattavat nostaa päätään. Pääsemme ehkä kohtaamaan syvimmät lukkomme ja varjomme tällä jaksolla.
Sielullisesti tunnistat, että muutos tekee tuloaan. Sydäntietoisuuden ajan korkeammat värähtelyt kutsuvat. Se on juuri se mitä haluat, mutta mieli ja hermosto pelkäävät. Ehkäpä pääsemme tämän portin lävitse vasta sitten, kun olemme puhdistautuneet aina syviä tunnekerroksia myöden ja päästäneet lopullisesti irti vanhasta.
Muinaisille mayoille Sillanrakentajan jumaluus oli Cimi, kuoleman jumaluus. Useimmiten kuolema nähdään tällä jaksolla symbolisena vanhan pois jäämisenä. Cimi, rakenteiden purkaja, tarjoilee mahdollisuuden uuden syntymään ja muutokseen.
Sillanrakentajan energioissa voimme kääntyä sisäänpäin kuuntelemaan itseämme. Tiedostamme, että muutos on välttämätön, jotta elämän syklinen, alati uusiutuva liike pääsee luomaan itseään juuri sinun kauttasi. Lempeästi sinua ohjataan astumaan muutoksen portista ja päästämään irti vanhasta, että uusi voi virrata sisään.
Eipä ihme, että jakson aikana saattaa ilmetä tinkimättömiä välienselvittelyjä niin ihmissuhteissa kuin kaikissa elämäsi alueissa. Toisilla puhdistautumisen prosessit keskittyvät kehon tai kodin siivoamiseen ja vaikkapa vanhojen tavaroiden pois heittämiseen.
Sillanrakentaja on pyhä siirtymävoima, jonka avulla pystyt kohtaamaan tämän jakson mahdolliset haasteet. Se on myös voima joka yhdistää niin näkyvän kuin näkymättömän maailman kerrokset, ylisen, ihmisten keskimaailman ja alisen.
Tietoisuutesi pääsee ammentamaan vastauksia ja apuja entistä helpommin sieluitseltä ja telepaattisesta kollektiivi kentästä. Saatat kuullakin sisäisen äänesi voimistuvan tämän jakson aikana aivan uuteen volyymiin.
– Olemme nyt Valkoisen Linnan alueella jossa puhdistaudutaan ja selkiytetään toimintaa.
– Sinisessä Linnassa huhtikuussa tiedämme miten tulee toimia.
– Keltaisessa Linnassa toukokuun kieppeillä pääsemme keräämään satoa ja tuloksia. Näemme mitä tällä hetkellä tehdyt muutokset ja selkiyttämiset ovat saaneet aikaan.
Tämä kevät on käänteentekevä koko ihmiskunnalle. Se avaa väylän galaktiseen yhteyteen ja tietoisuuden kvanttihyppyyn, siihen mitä odotimme jo vuoden 2012 teemoissa.
Koen että Sillanrakentajan ja Valkoisen Linnan prosessit ovat kuin vihkymys prosessi. Energiat valmistelevat meitä tiukalla otteella uuteen maailmaan ja korkeammin värähtelevään kehoon. Annetaan siis puhdistuksien ja muutoksien tulla. Kohdataan kaikki jakson tapahtumat hengen soturin voimalla. Tämä kevät tulee tarjoilemaan sitä upeampia palkkioita mitä rohkeammin toimimme nyt.
– 20% ale on voimassa vielä 16.2. asti henkilökohtaiseen kanavoituun katselmukseeni. Puhelin tai zoom. Varaa aikasi nettikalenterista www.omamaya.fi kaupassa.
Aaltojakson vaikutus sinulle Maya-syntymämerkkisi tai sen värin mukaan kun:
- Syntymämerkkisi on Valkoinen Maailmojen Sillanrakentaja, Maya-merkkisi opas on Sillanrakentaja tai Maya-merkkisi väri on valkoinen: Omalla energia-alueellasi lähes kaikki on mahdollista. Nyt on tärkeää pysyä omassa voimassa ja uskaltaa ottaa sopivasti riskejä.
- Syntymämerkkisi on Punainen Taivaanvaeltaja tai Maya-merkkisi väri on punainen: Samankaltaisella energia-alueellasi asiat etenevät sujuvasti ja saat tukea yllättäviltä tahoilta.
- Syntymämerkkisi on Sininen Kotka tai Maya-merkkisi väri on sininen: Okkultti jaksosi nostaa pintaan asiat joita olet siirtänyt tai vältellyt. Nyt on aika toimia ja luottaa sisäiseen näkijääsi.
- Syntymämerkkisi on Keltainen Soturi tai Maya-merkkisi väri on keltainen: Tämä on se kaikkein tärkein energia-jakso sinulle sillä Sillanrakentaja on haastajasi. Parhaat puolesi pyritään hiomaan esiin. Tiedossa voi olla niin nousukiitoa kuin tiukkoja kasvuhaasteita.
Tämä kevät on poikkeuksellisen merkittävää energioiden kohoamisen aikaa. Ihmiskunta astuu portista uuteen, korkeammin värähtelevään aikakauteen. Kuinka tiedät millainen syklin vaihe nyt on menossa ja kuinka se vaikuttaa sinuun? Miten voit säätyä tasapainoon sisäisten ja ulkoisten energioiden kanssa? Milloin ovat sinulle tärkeät ajanjaksot ja energiapiikit? Tämän ja paljon muuta saat selville OmaMayasta.
Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden tilata OmaMaya, että voit surfata sujuvasti tiivistyvien energioiden aalloilla.
Saat -50% ensimmäisestä maksukaudesta.
Alekoodi verkkokauppaan: helmikuu
ENERGIATYÖKALU ARJEN JA TIETOISEN KASVUN AVUKSI.

